uusi puheenjohtajisto

Muhoksella 11.11.2017 pidetty Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirikokous valitsi uudeksi piirin puheenjohtajaksi Jussi Ylitalon Tyrnävältä sekä varapuheenjohtajiksi raahelaisen Liisa Lumijärven ja kempeleläisen Hanna Markkasen.  Lumijärven lisäksi myös raahelainen Hanna-Leena Mattila tuli valituksi piirihallitukseen. Onnittelut kaikille valituille!

PIIRIKOKOUSTIEDOTE

Juha Sipilä jatkoon ja Matti Vanhanen tasavallan presidentiksi

Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin syyskokous esittää yksimielisesti puolueen puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilän valintaa edelleen Keskustan puheenjohtajaksi Sotkamon puoluekokouksessa 8.–10.6.2018.

Juha Sipilän johdolla puolueen yhtenäisyyttä ja luottamusta on edelleen vahvistettu. Suomen talous on saatu käännettyä syöksykierteestä nousuun Sipilän hallituksen päätösten siivittämänä. Keskustan keskeisin tavoite Suomi kuntoon- toteutuu suunnitellusti.

Piirikokousosallistujat tukevat seuraavaksi tasavallan presidentiksi Matti Vanhasta. Pitkäaikaisena pääministerinä ja kansanedustajana sekä nykyisenä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana Vanhasella on sekä näkemystä että kokemusta presidentin toimeen.

Pohjois-Pohjanmaan keskustaväki muistuttaa, että yhtään ääntä ei ole annettu. Vanhanen on Suomen pitkäaikaisen, yhdessä sovitun ja suomalaisten enemmistön kannattaman ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjan vakaa edustaja.

Vanhanen ymmärtää, että Suomi selviytyy levottomassa maailmassa tekemällä järkevää kansainvälistä yhteistyötä ja pitämällä omat asiamme kunnossa. Eriarvoistumiskehitys on pysäytettävä. Presidenttinä Matti toimii sekä sosiaalisesti että alueellisesti eheän Suomen, kaikkien suomalaisten ja koko maan puolesta.

Nyt on maaseudun vuoro!

Viime vuosina Suomen maataloutta on koeteltu. Vuosikausia jatkunut heikko kannattavuus, viime kesän huonot kasvusäät ja sateinen sadonkorjuuaika johtivat siihen, että sato jäi osittain korjaamatta ja muutenkin kärsittiin laatutappioita. Taloudellisten huolien kasvaessa viljelijöiden työssäjaksamiseen tulee panostaa, esimerkiksi lomitusjärjestelmän tulee olla toimiva ja lomitusmaksujen kohtuullisia.

Piirikokouksen mielestä maaseutuelinkeinojen menestymisen edellytykset tulee huomioida tulevassa maakuntauudistuksessa, koska maaseudun ja ympäristötoimen monia tehtäväkokonaisuuksia siirtyy maakunnan hoidettavaksi.

Piirikokous muistuttaa, että maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän esittämä ruokavaltuutettu viran perustaminen tulee edetä mahdollisimman pian.

Suomen erityinen asema harvaan asuttuna, metsäisenä maana tulee huomioida riittävästi myös EU:n päätöksenteossa.

Syyskokousvalintoja

Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin syyskokous pidettiin lauantaina 11.11. Muhoksen Tähtiareenalla. Paikalla oli 350 osallistujaa, joista virallisia edustajia 218. Poliittisen katsauksen piti puolueen puheenjohtaja, Pääministeri Juha Sipilä. Kokoukseen osallistuivat myös vaalipiirin kansanedustajat Mirja Vehkaperä, Ulla Parviainen, Niilo Keränen, Tapani Tölli, Antti Rantakangas, Timo Korhonen ja Juha Pylväs sekä Hannakaisa Heikkinen Pohjois- Savosta.

Piirin puheenjohtajaksi olivat ehdolla oululainen Matias Ojalehto ja tyrnäväläinen Jussi Ylitalo, joka tuli valituksi äänestyksen jälkeen. Varapuheenjohtajiksi olivat ehdolla Mari Kälkäjä Pudasjärveltä, Liisa Lumijärvi Raahesta, Hanna Markkanen Kempeleestä ja Johanna Vakkuri Oulusta. Valituksi tulivat Hanna Markkanen ja Liisa Lumijärvi. Eniten ääniä saaneena Hanna Markkanen valittiin myös puoluehallituksen varajäseneksi.

Piirihallituksen jäseniksi vuodelle 2018 valittiin Kari Vuollo Oulu, Kalevi Nevala Liminka, Eeva-Liisa Vilmi Oulu, Milla Kaikkonen Oulu (u), Viljo Långström Siikalatva, Jukka Ruopsa Siikajoki, Janne Mäkinen Haapavesi, Hanna- Leena Mattila Raahe (u), Salme Sahi Kuusamo, Valtteri Paakki Ii, Mari Kälkäjä Pudasjärvi, Markku Autio Sievi, Miika Heikkilä Kalajoki, Marja Isokääntä Alavieska, Helena Kinnunen Reisjärvi ja Leena Vähäsöyrinki Nivala.