LEHDISTÖTIEDOTE 29.3.2018

Raahen Keskusta nimesi maakuntavaaliehdokkaansa

Syksyllä pidettävien maakuntavaalien ehdokasasettelu on loppusuoralla. Raahen Keskusta teki viimeiset valintansa Pattijoen paikallisyhdistyksen yleisessä kokouksessa keskiviikkoiltana 28.3. Kokousväki päätti yksimielisesti nimetä viimeiselle vapaana olevalle ehdokaspaikalle Sari Pekkalan. Jo aiemmin paikallisyhdistykset ovat asettaneet Raahesta ehdokkaiksi Pekka Poukkulan, Antero Aulakosken, Pyry Suonsivun, Pasi Parkkilan ja Liisa Lumijärven. 

Keskustan Raahen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Pekka Poukkula on nimettyyn ehdokasjoukkoon hyvin tyytyväinen. – Meillä on ehdokkaissa tasapuolisesti miehiä sekä naisia, on laajaa terveys- ja sosiaalitoimen näkemystä sekä myös maatalouden tuntemusta.

Poukkulan mukaan maakuntavaalien kuudesta Raahen Keskustan ehdokaspaikasta on oltu hyvin kiinnostuneita, vaikka uuden maakunnallisen toimielimen tehtävät ja vaikutusmahdollisuudet ovat vielä melkoisen avoimina. – Eiköhän ne kuviot syksyyn mennessä selkiinny ja uusi maakuntavaltuusto pääsee päättämään niistä asioista, jotka sille uusien lakien ja asetusten mukaan kuuluvat, Poukkula ennakoi.

Piirikokous ja Vihreä Vappu työllistävät

Tulevat viikot ovat Raahen keskustaväelle kiireistä aikaa, sillä kunnallisjärjestö on luvannut järjestää Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin vuosikokouksen Pattasten koululla lauantaina 28.4. Heti kokoustapahtuman perään on tulossa 30.4. perinteinen Vihreä Vappu, johon aiempien vuosien tapaan kuuluvat Kekkosen patsaan lakitus ja poliitikkojen vappupuheet.

-Piirikokoukseen on tulossa 250-350 osallistujaa, jotka olemme luvanneet ruokkia ja kahvittaa Pattasten koululla. Valtakunnan tason poliitikoiden osallistumisesta ei vielä ole tarkkaa tietoa, mutta toivomme tietysti ministeritason vieraita kokoukseemme, Pekka Poukkula kertoo.