Raahen Keskustan vaaliohjelma 2017

Näyttökuva 2017-02-15 kohteessa 14.40.25

RAAHEN KESKUSTAN KUNTAVAALIOHJELMA 2017

Raahen keskusta kehittää kaupunkiamme entistä paremmaksi paikaksi elää ja yrittää. Kannamme vastuuta toisistamme, itsestämme ja ympäristöstämme.

Tunnustamme jokaisen ihmisarvon kaupunkilaisena ja yksilönä. Toimimme inhimillisesti, oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti. Olemme maltillinen, yhteiskunnallisia vastakkainasetteluja ja ristiriitoja sovitteleva poliittinen voima.

Keskustan keskeiset tavoitteet seuraavalla vaalikaudella ovat:

Kaupungin vetovoimaisuuden lisääminen

Yritysten ja työpaikkojen määrän lisääminen sekä väkiluvun kasvu

Kaupungin elinvoimaisuuden vahvistaminen

 

Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi Keskusta toteuttaa seuraavaa vaaliohjelmaa:

Kaupungin vetovoimaisuuden lisääminen

Pidämme yllä myönteistä kotiseutuhenkeä ja vaalimme raahelaista kulttuuria ja sen esiintuomista. Korostamme kaupunkimarkkinoinnissa ja matkailustrategiassa vanhan kaupungin ja merellisyyden merkitystä. Parannamme kaupungin viestintää positiivisen kaupunkikuvan rakentamiseksi. Kehitämme suunnitelmallisesti kaupunkikuvaa keskustan alueella.

Elinvoimainen ja yritysystävällinen kunta on tyytyväisten asukkaiden yhteisö

Kaupungin talouden, palveluiden ja elinvoimaisuuden elinehto on menestyvät yritykset ja työpaikat. Takaamme kaavoituksella riittävän, monipuolisen ja kilpailukykyisen tontti- ja tilavarannon yritysten tarpeisiin. Panostamme erityisesti uusien yritysten saamiseksi kaupunkiin sekä pienyrittäjien toimintamahdollisuuksiin. Hyödynnämme myös tulevien suurhankkeiden taloudelliset mahdollisuudet. Pidämme tärkeänä maaseutuyrittäjyyttä, joka luo asutuksen ja elinkeinotoiminnan rungon maaseudulla.

Osallisuus luo hyvinvointia

Huomioimme kuntalaisten mielipiteet ja kokemukset, joihin eri päätökset vaikuttavat. Suoria osallistumiskeinoja lisäämällä helpotamme ja vahvistamme kaupungin ja kolmannen sektorin vuorovaikutusta palveluiden parantamiseksi.

Luomme erilaisia vaikuttamisen keinoja asioiden valmisteluvaiheeseen, jotta kaikkien kuntalaisten osaaminen saadaan yhteiseen kehittämistyöhön. Teemme yhteistyötä eri järjestöjen ja toimijoiden kanssa ja kuulemme heitä päätöksenteon yhteydessä.

Hyvä koulutustarjonta nuorison parhaaksi

Tarjoamme jatkossakin kaikille edellytykset tasa-arvoiseen peruskoulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen. Oppimisen tulee tapahtua terveissä ja turvallisessa ympäristössä nykyaikaisin oppimismenetelmin.

Varhaiskasvatuspalveluilla ja perheiden valinnanvapaudella turvaamme lasten kasvuympäristön ja perheiden hyvinvoinnin.

Turvaamme yrityselämän ja nuorten kehittymismahdollisuudet parantamalla toisen asteen koulutustarjontaa. Otamme huomioon yrityselämän muuttuvat tarpeet. Vahvistamme oppisopimuskoulutusta ja pidämme lukio-opetuksen korkeatasoisena.

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut parantavat viihtyvyyttä

Tarjoamme kaupunkilaisille viihtyisyystekijänä monipuoliset liikunta- ja kulttuuripalvelut myös kaupungin elävissä kylissä. Pidämme huolta eri liikuntalajien harrastusmahdollisuuksista. Kannatamme Raahen merkittävän kulttuuritapahtumatarjonnan taloudellista tukemista.

Eri-ikäisten kaupunkilaisten hyvinvoinnin, sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittäminen

Kannustamme kuntalaisia ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja terveydestään. Pidämme tärkeänä, että eri-ikäisille kaupunkilaisille tarjotaan monipuoliset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut. Kiinnitämme erityistä huomiota lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin turvaamiseen. Turvaamme ikääntyvien kaupunkilaisten mahdollisuuden kotona asumiseen palveluja kehittämällä. Teemme aktiivisesti työtä Raahen sairaalan toiminnan jatkumiseksi osana maakunnan sosiaali- ja terveyspalveluita.

Näyttökuva 2017-03-03 kohteessa 10.34.15